Innokkaana penkkiurhelijana kesällä tuli jonkin verran katsottua jalkapallon MM -kisoja ja yleisurheilun EM -kilpailuja. Jostain syystä aloin seuraamaan kisoja henkisen suorittamisen näkökulmasta: mikä erottaa voittajat ja häviäjät.

Jalkapallossa mieleen jäi Ranskan joukkueen eripura. Kun valmentaja ei nauti joukkueen luottamusta ja pelaajat torailevat keskenään, ei menestystä kannata odottaa. Työelämässä tilanne on aivan sama: vastaavanlaisen umpisolmun aukeaminen voi viedä aikaa, vaikka avainhenkilöitä, kuten esimiestä, vaihdettaisiinkin. Nythän Ranskan uusi valmentaja ilmoitti, että hän ei halua MM -kisoissa esiintyneitä pelaajia tuleviin EM -karsintoihin.

Yleisurheilu on yksilölaji. Siinä on helpompi tarkkailla henkistä latautumista. Suomalaisesta “teen parhaani” -asenteesta on puhuttu jo tarpeeksi, joten ei siitä enempää. Kävelijä Jarkko Kinnusen latautuminen on kuitenkin mainitsemisen arvoinen. Vaikeasta valmistautumisesta huolimatta Jarkko lähti antamaan kaikkensa ja hakemaan jopa mitalia. Nyt matka katkesi ensiapupaareille 5 kilometriä ennen maalia. Kukaan ei kuitenkaan tule Jarkolle sanomaan, ettei hän antanut kaikkeaan.

Henkisen latautumisen mestari oli Norjan keihäskuningas Andreas Thorkildsen. Heikon karsinnan jälkeen hän rennon itsevarmasti totesi, että oikea kilpailu (loppukilpailu) on se joka ratkaisee. Kisassa hän oli itse varmuus: heittojensa välissä hän kannusti pahimpia kilpailijoitaan, oli hyväntuulinen ja kävi jopa halaamassa 100 metrin aidoissa neljänneksi juossutta elämänkumppaniaan. Heittopaikalla mies oli aina rautaa: ei jäänyt epäilystäkään siitä kuka oli paikan kingi.

Andreaksen tapaisia mestareita tarvitaan myös työpaikoilla. Huipputyyppejä, jotka eivät vain onnistu tärkessä paikassa vaan saavat myös muille rennon mutta tuloksekkaan ilmapiirin.

Juhana